Meillä oli parin viikon ajan vieraita Suomesta. Sitä ennen oli syytä laittaa vierashuone kuntoon. Ja ennen kuin vierashuoneen saattoi laittaa kuntoon, piti raivata tilaa kellarivarastosta. Koska vierashuone on vähiten käytetty huoneemme, sinne tulee kasattua kaikki tarpeellinen, jota ei juuri nyt tarvitse, mutta jota ei jaksa viedä varastoonkaan. Koska varasto on niin täynnä ettei sinne voi enää viedä mitään uutta.
(Varoitus! Tämä blogipostaus ei ole kaunista katseltavaa! Alkuun yksi kaunis kuva valmiista vierashuoneesta, ennen kuin mennään kovemman luokan sotkudokumentteihin.)
Olin jo pitkään tiennyt, että muutosta tarvitaan, mutta varaston siivoaminen tuntui kovin vaikealta aloittaa. Ensimmäinen yritys siihen suuntaan tapahtui jo keväällä, mutta sittemmin projekti oli vastenmielisyydessään jäänyt taka-alalle. Varasto on ollut muutosta lähtien täynnä ja sotkuinen. Nyt oli kuitenkin pakko ryhtyä toimeen, sillä muuten en millään saisi vierashuonetta mukavaksi vieraille.
 |
| Nämä kuvat on otettu ennen helmikuista raivausta. |
Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja alle viikko ennen ensimmäisten vieraiden tuloa lastasin auton täyteen kierrätykseen kelpaavaa kamaa. Kuormaan pakkasin muun muassa
- vauvan pinnasängyn,
- oveen ripustettavan kenkätelineen,
- polkupyörän lastenistuimen,
- joitakin astioita, kirjoja ja leluja,
- potan, korokkeen ja pytynrenkaan pienentimen,
- matkarattaat,
- siivousvälineitä,
- potkulaudan,
- muutaman laukun ja repun,
- sekalaista elektroniikkaa,
- potkupyörän ja
- tarjoiluvaunun.
Koska motiivina oli vain "vihdoinkin äkkiä eroon näistä kamoista", en kovin paljon niiden pakkaamisjärjestystä miettinyt. Olinkin tosi iloinen, kun Janin vinkistä huomasin, että ohjaamon ja "laajennetun" takakontin väliin saa ripustettua verhon, niin ettei kamat tule niskaan jarruttaessa.
Lähdin köröttelemään rauhakseltaan kohti kierrätyskeskusta kolisevan ja ritisevän rahtini kanssa. Kun löysin perille, parkkeerasin auton lastauslaiturin eteen ja minua kehotettiin lastaamaan tavarat sille. Nostelin tavarat laiturille, josta eräs miespuolinen työntekijä kantoi niitä eteenpäin varastohalliin. Kohta oli koko takakontti tyhjä.
Ja se paikka oli Weisse Rabe, josta olen aiemminkin jo tässä blogissa hehkuttanut. Hienoa kyseisessä paikassa on se, etteivät he hylkää mitään tavaroita takaisin autoni takakonttiin, vaan pyrkivät käyttämään kaiken hyödyksi erilaisissa toimipisteissään. Samalla yritys työllistää niitä, joiden on muuten hankala päästä mukaan työelämään.
Olin tosi tyytyväinen, kun vihdoin pääsin eroon tavaroista, joiden kierrättämistä olin suunnitellut jo lähes koko vuoden. Varastossa oleva vaatetavara jäi tosin vielä kokonaan kierrättämättä, koska se vaatii ensin huolellista läpikäymistä.
Sitten lauantaina pyysin Jania viemään jonkun tavaran varastoon ja menin itsekin samalla viemään jotain sinne. Olen puhunut Janille monta kertaa siitä, että olisi mukava siivota varasto yhdessä. Nyt en kuitenkaan odottanut sellaista, koska meillä oli tuolle lauantaille muita suunnitelmia. Mutta kun Jani pääsi varastoon, hän alkoi kiskoa esiin tyhjiä pahvilaatikoita toisensa jälkeen todeten "tätä ei enää kannata säilyttää". Olimme säilyttäneet monia laatikoita muun muassa siltä varalta, että muutamme ja tavarat on pakattava turvallisesti omiin laatikoihinsa. Aikamoinen määrä niitä laatikoita siellä sitten olikin.
Puolen tunnin huhkimisen jälkeen laatikot oli laskostettu ja kannettu autotalliin odottamaan kuljetusta kaatopaikalle. Jonka Jani hoiti heti maanantaina. Kiitos Jani! Oli mukavaa, kun homma hoitui niin lyhyessä ajassa ja ilman heti aamusta alkavaa stressaavaa meinaamista.
Olin tosi onnellinen, kun V I H D O I N K I N meidän varasto näytti siistiltä. Niin onnellinen, että kävin muutaman kerran jälkeenpäin jopa ihailemassa sitä! Varastossa on lattiapintaa näkyvissä ja jokainen tavara on helposti nähtävissä ja otettavissa hyllyltä.
Eihän tämä vielä mikään silmänilo tai viihtyisä paikka ole, mutta paljon parempi kuin alkuperäinen tila. Nyt minulla ei ole enää vastenmielinen fiilis varastoa ajatellessani, vaan käyn siellä mielelläni ja ajallaan järjestän sitä innolla eteenpäin.
Nyt kun varastossa on tilaa, kehitin lapsille oman tavarankierrätyssysteemin. He pakkasivat yhden laatikon täyteen leluja, joilla eivät juuri nyt halua leikkiä, sekä yhden kassin täyteen kirjoja, joita eivät juuri nyt halua lukea. Kannoin lelu- ja kirja-arkistot varastoon. Takaisin ne palaavat vain vaihtokaupalla - hyllytetyt lelut ja kirjat saa takaisin lastenhuoneeseen, kun sieltä arkistoi vastaavan määrän leluja ja kirjoja kellariin vietäväksi. Tällä menetelmällä haluan vähentää illalla siivottavan sotkun määrää sekä mahdollisesti lisätä käsillä olevien lelujen ja kirjojen käyttöä ja järjestystä.
Päätän varastoa koskevan kirjoituksen samalla tavalla kuin viimeksi, listalla seuraavista toimenpiteistä:
- käy läpi ja tyhjennä mapit,
- käy läpi vaatteet ja vie kierrätykseen suurin osa,
- ja sitten viimeinen askel!!!! Siivoa tila ja järjestä hyllyt.
***
P.S. Facebookissa monet tuttavat ovat jakaneet Hesarin kolumnia "Tavara ei ole likaa". Koska se liittyy niin täsmälleen minun blogini teemaan, ajattelin kommentoida sitä parilla sanalla.
Kirjoittaja kritisoi sitä, että hankkiudutaan nurkissa olevasta tavarasta eroon, jotta on tilaa ostaa uutta - sekä henkisesti että konkreettisesti. Tällaista ajatusta vastaan minäkin olen.
Mutta raivaamisen ajatus onkin luoda tyhjää tai järjestyksessä olevaa tilaa elämälle ja hengittämiselle, leikkimiselle ja luovalle toiminnalle. Ei uusille tavaroille. Todellinen tavarakaaoksen hallinta alkaa silloin, kun arvelee tarvitsevansa jotain ja alkaa suunnitella sen ostamista. Ja pohtii, tarvitseeko sitä todella. Kaupassa (ja nettikaupoissa) pitääkin sitten jo olla tosi tarkkana, koska käden ulottuvilla olevia heräteostoksia on helppo tehdä.
Raivaamisessa ei siis ole mielestäni mitään pahaa, mutta uuden - tai käytetyn - hankkimiseen on syytä suhtautua varauksella ja pohdiskellen.
No comments:
Post a Comment