Apr 10, 2014

Kirjahylly järjestykseen


Siinä tämän päivän projekti.

Löysin netistä ihanan asunnon kuvan, jonka lastenhuone oli lähes niinkuin meidän. (Valitettavasti en saa liitettyä kuvaa tähän, koska kyseinen palvelu vaatii sisäänkirjautumisen.) Heillä oli kaikki lasten lelut Expedit -hyllyssä, kuten meillä ja varmaan aikaan monella muullakin perheellä ympäri maailmaa. Meidän lastenhuone ei kuitenkaan näyttänyt aivan yhtä seesteiseltä kuin tuo sisustusportaalin kuvaama asunto.




Asialle oli syytä tehdä jotain. Koska sain tämän idean aamulla ennen kello kymmentä, saatoin aloittaa hommat saman tien. Ja vieläpä toivoa saavani projektin loppuun ennen kuin pitää lähteä hakemaan lapset Kindergartenista.

Ensin tyhjensin hyllyn kokonaisuudessaan ja pyyhin siitä pölyt.




Tyhjänä tuo hylly näyttää tosi suurelta! Ja tältä se tavaramäärä näytti lattialle ja pöydälle levitettynä:




Tavaraa oli aika paljon ja hylly on ollut täpösen täynnä. Päätin hankkiutua joistain tavaroista eroon ennen kuin järjestän lelut ja kirjat uudelleen hyllyyn. Lajittelin ne ensin sen mukaan, käytetäänkö niitä vielä vai ei. Rikkinäiset lelut saivat lähteä roskikseen, pienille lapsille tarkoitetut lelut kierrätykseen. Otin kuvat tärkeimmistä pois laittamistani leluista ja askarteluista, jotta niistä jää muisto.


Vasemmalla Jaakon leluja, oikealla Kertun.


Lyhtyjä pyhän Martin päivän kulkuetta varten sekä pääsiäispupu.

Valokuva leluista ja askarteluista ei vie yhtään säilytystilaa ja muisto säilyy. 

Huomasin tämän aivan itse hiljattain ollessani lastenlääkärin vastaanotolla. Siellä oli samanlainen punainen lääkärinlaukku kuin minulla oli pienenä ollut. En olisi muistanut koko salkkua, jollen olisi yhtäkkiä nähnyt sitä siinä pöydällä. Vain salkun näkeminen toi mukavan tunnemuiston - enkä lainkaan kokenut tarvetta omistaa tai edes koskea kyseistä tavaraa.



Tämän verran leluja löytyi kierrätykseen laitettavaksi. Katsotaan, mikä päivä saan aikaiseksi todella toimittaa ne ulos talosta. Nyt minulla on onneksi jo hyvä käsitys siitä, mihin voin tavaroitani kuljettaa. Tätä projektia ei siis oikein voi laskea tehdyksi, ennen kuin olen vienyt kierrätykseen menevät oikeasti ulos talosta. Lelujen lisäksi valikoin muovikassillisen kirjoja, jotka saavat etsiytyä uuteen kotiin.

Siirsin pehmolelut toiseen paikkaan huoneessa ja piirustuspaperit ja -vihot löysivät uuden majan lipaston laatikosta. Janin vanhan mikroskoopin ja Playmobil-seimen siirsin vierashuoneen hyllyyn, koska lapset ovat vielä vähän pieniä touhutakseen mikroskoopin kanssa ja seimi on joululelu.


***

Tällaiselta lopputulos näyttää. Minusta on ihanaa, kun hyllyn päällinen on lähes tyhjä. Myös ylimmät lokerot jäivät mukavan väljiksi, niin ettei hylly näytä aivan täyteen ahdetulta. 


Vasemmalla hyllyn vieressä ovat mailat ja pallot - loogista laittaa ne samaan paikkaan, ensimmäistä kertaa tässä kodissa! Hyllyssä vasemmalla ovat kaikki nukentarvikkeet. Olen haaveillut meidän lastenhuoneeseen "nukkenurkkausta" - idea on Kindergartenista, jossa on "Puppenecke". Tämä on nyt askel siihen suuntaan, kun nukentarvikkeet ovat edes samassa paikassa huoneessa.

Kirjat ovat meillä kovassa käytössä ja siksi halusin laittaa ne mahdollisimman keskeisesti esille. Ja ehdottomasti siten, että molemmat lapset ylettyvät helposti niihin kaikkiin. Hiljattain järjestämäni palapelit laitoin edelleen ylös, koska en halua löytää niitä sikin sokin lattialta pikkumiehemme jäljiltä. No, tänään hän jo ehti yrittää ottaa ne itse sieltä hyllystä ja laatikko meni rikki paiskautuessaan lattialle. Kerroin sitten, että hänen pitää pyytää minua tai Kerttua ottamaan laatikko. Mietin kyllä, pitäisikö vaan laittaa ne ihan hänenkin ulottuvilleen.

Keskellä näkyvä hella sekä oikeassa reunassa oleva kassakone ovat Janin vanhoja leluja! Ylhäällä olevassa kukikkaassa laatikossa ovat sellaiset askartelu- ja piirustusvälineet, joiden käyttöä on vielä syytä valvoa. Keskellä alhaalla punaisen laatikon molemmin puolin ovat Jaakon junarata ja autot sekä pikkueläimet. 

Oikealla alareunassa läpinäkyvässä laatikossa majailevat lasten kassit. Näiden lisäksi meillä on lääkärintarvikkeet punaisessa (!) salkussa sekä työkaluja mustassa pakissa. Helmitaulun vieressä olevassa metallilaatikossa ovat pikkuiset pahvikirjat.




Kirjahylly on toki edelleen värikäs ja täysinäisen näköinen, mutta kyllä siitä tuli visuaalisestikin kivampi. Toiminnallisuus taas lisääntyi huomattavasti, koska nyt taas kaikilla tärkeillä tavaroilla on oma paikkansa eikä tarvitse tunkea niitä sinne, missä sattuu olemaan tyhjää tilaa.


***


Tein hyllyn raivauksen lomassa vähän muutakin järjestelyä ja siirsin lasten keittiön ruokailuhuoneeseen. Lapset leikkivät keittiön kanssa tosi vähän. Ajattelin, että jos näinkään keskeinen paikka ei lisää sillä leikkimistä, sen voi huoletta toimittaa eteenpäin jollekulle tarvitsevalle. Puhuin jo luopumisesta Kertulle eikä hän juurikaan vastustellut. Minusta keittiö on kaunis huonekalu enkä lainkaan pane pahakseni sitä, että se on ruokailuhuoneessamme.


Eilen kun yritin tehdä ihan normaalia viikkosiivoa, päädyin, kuinkas ollakaan, järjestelemään tavaroita. On se kumma, ettei kertaakaan voi siivota asuntoa niin ettei samalla siirrä huonekaluja, tai vähintäänkin tavaroita uusiin paikkoihin! Tässä näette, mihin asetelmiin oli tällä kertaa uhrattava arvokasta kodinsiivousaikaa:


Päädyin siis siirtämään sivupöydän siihen kohtaan seinää, missä oli jo valmiiksi kuva seinällä sopivalla korkeudella. Huomatkaa hauska hohtava washi-teippikokoelma takanreunuksella!

Ja sitten makuuhuoneessa.


Että sellaista. Perustelin asian itselleni kyllä järkevästi. Mikäli haluan säilyttää tällaisia koriste-esineitä, niiden on syytä miellyttää silmää juuri siinä, missä niitä joka päivä joudun katselemaan. Ne kappaleet, jotka eivät miellytä, saavat lähteä. Luulen, että ainakin nuo kristalliesineet saavat jäädä... Ja huom huom, kyllä se viikkosiivokin tuli tehtyä!

***

Olen oikein tyytyväinen tänäpäiseen aikaansaannokseeni. Koko hommaan aikaa meni pari kolme tuntia, joten aikaa jäi vielä juoda kupponen kahviakin ennen lasten hakemista. 



Viihdyn tosi hyvin järjestyksessä olevassa kodissa, joka on vieläpä siivottukin. On niin mukavaa, kun ei tarvitse kantaa stressiä tekemättömistä asioista. Voin keskittyä tärkeisiin juttuihin, kuten lasten kanssa olemiseen ja heidän isovanhempiensa kanssa skypettämiseen!

Myös tämä projektien jakaminen blogissa tuo selvyyttä tavarakaaokseen. Esimerkiksi, kirjattuani ylös arkistointisysteemimme koen paperitilanteen todella olevan hallinnassa. Nyt kun olen käynyt suurimman osan lasten tavaroista läpi ja kirjallisesti selvittänyt asian, tunnen olevani siinäkin taistelussa niskan päällä - meidän perheen pienien tärkeimmät tavarat tulisivat mukaan, mikäli nyt pitäisi ottaa ja pakata koti konttiin.

3 comments:

  1. Hienoa jälkeä vaikka mun mielestä tuo ennen-tilannekaan ei ole ollenkaan paha. Ei ainakaan kun vertaa meidän talouden aikuisten kirjahyllyyn. Aargh... sille pitäisi tehdä jotain. Se ei ole yhtään paremmassa kunnossa kuin viime näkemältäsi, päin vastoin.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kehuista! Rupesi naurattamaan kun luin kommenttisi! Aikuisten kirjahylly. Ei muuta kuin hihat heilumaan, kyllä osa papereista palvelisi varmaan paremmin uusiokäytössä! Luulen että sinunkin sisälläsi asuu sellainen pieni järjestäjä, joka hyppii ilosta turhien tavaroiden lähtiessä ulos ovesta.

    ReplyDelete
  3. Kyllä järjestyksessä on kieltämättä oma hienoutensa!! -Reija

    ReplyDelete